Meillä ei ole niitä. Siis rusketusraitoja. Me olemme ympäri vuoden tismalleen samaa väriä ja näin kesällä pyrimme pysymään tiukasti varjossa. Tosin emme ole ihan varmoja, katselemmeko kaikkia kaakaonvärisiä kateellisina vai kammoksuen, koska emme itse rusketu.

Yritämme ajatella niin, että esimerkiksi Intiassa kalpeus on kaunista. Siellä suorastaan tavoitellaan vaaleaa väriä ja ollaan valmiita valkaisemaan kasvojen ja kaulan iho.  Suomessakin aikoinaan kalpeus kertoi siitä, että on joko vakavasti sairas tai sitten niin varakas, että ei ole mitään pakkoa olla ulkotöissä. Pisamat eli kesakot peitettiin puuterilla ja toivottiin, että kukaan ei huomaa nenän käyneen ulkona. Meillä ei ole keuhkotautia, älkää luulkokaan.

Toisaalta kalpeutta pidetään valjuna ja säälittävänä, ihan kuin ei osaisi hankkia ihoonsa tasaista väriä. Rusketusraidat osoittavat, että on aikaa grillata itseään. Jos joku unohtaisi meidät makoilemaan rannalle koko päiväksi, olisi tuloksena todennäköisesti kaksi sulanutta möykkyä uuden pintavärin sijaan. Todennäköisesti emme tuoksun suhteen eroaisi halvasta muovikuorisesta makkarasta. Sen verran olemme tutustuneet rusketuksen hankkimiseen, että aika moni siellä rannalla alkaa tässä vaiheessa helteitä näyttää erehdyttävästi ruskealta ryppyiseltä käärepaperilta. Ei kaunista! Jossain vaiheessa pitäisi ymmärtää lopettaa, mutta ehkä ruskea ihonväri on kuin jäätelö: sitä pitää saada lisää.

Emme edes halua ajatella koko asiaa. Sen sijaan esittelemme trikooasumme, jotka ovat mallia vauvojen leikkipuku eli lyhythihaiset ja -lahkeiset haalarit. Pirjon haalarissa on eteen aplikoitu Minni, ja Purjo valitsi omaansa koristeeksi satiininauhaa, jossa pisteenä iin päällä eli viimeisenä silauksena on nauhan värinen nappi, jonka avulla tehtiin valerusetti. Nämä ovat tälläisena hellepäivänä todella kätevät ja näppärät asut, suosittelemme lämpimästi. Ei liian kuumasti!