SS108

Olemme saaneet vihailijapostia. Kärttyisä lukija ties mistä otti yhteyttä ja oli kovasti tuohtunut siitä, miten negatiivisia nukkeja me olemme ja miten me suorastaan apinan raivolla paneudumme kaikenlaisiin epäkohtiin ja valituksiin sen sijaan, että yrittäisimme pienissä päissämme ymmärtää positiivisen ajattelun kehittävät puolet. Hyvä kärttyisä lukija (joka muuten käytit jotain ihan muuta nimimerkkiä, jota emme nyt millään muista), ihan sinun iloksesi valitsimme nämä apinalliset asut. Raivon jätämme kokonaan sinulle!

Kyllä me myönnämme, että olemme kirjoituksissamme aika lailla painottuneet erilaiseen valittamiseen ja epäkohtien tonkimiseen. Kyse on kokonaan luonteesta: olemme tulisieluisia melankolikkoja, joka ilmenee negatiivisväritteisenä hämmästyskummasteluna. Meistä on mukavaa valittaa, saamme sellaisen tunteen, että olisimme vähän enemmän elossa kuin ne, jotka hiljaa vaieten tyytyvät osaansa. Tosin voi olla, että heillä asiat oikeasti ovat hyvin eivätkä he valittele mitään ihan siksi, että joku sellainen pikkuseikka kuin kassajonossa kärryjä kantapäille työntelevä kanssaostelija tai auton korjaamisen sijaan rikkova mekaanikko eivät ole koskaan laajentaneet heidän maailmankuvaansa.

Toisaalta onko epäkohdan esillenostaminen valittamista? Onko omituisista ilmiöistä puhuva pelkkä negatiivinen urputtaja vai sittenkin epätavallisen tarkkasilmäinen henkilö, jolla on rohkeutta sanoa ääneen se, mitä muut eivät uskalla? Tai onko hän pelkästään tyhmä, koska ei osaa pitää suutaan kiinni silloin, kun kaikki muut tajuavat, että vaikeneminen on kultaa ja ääneenajattelusta voi syntyä hankaluuksia. Ihan konkreettisena esimerkkinä voimme muuten kertoa, että ei kannata kovin isoon ääneen kailottaa jonkun läheisen henkilön aivotoiminnan yksinkertaisuutta, vaikka kaikki seurueessa saman tiedon varmasti jakavat. Kyseinen henkilö on takuuvarmasti kuuloetäisyydellä, painaa sananne mieleensä ja jonain päivänä kostaa! Etenkin, jos hänen nimensä on sattumalta Purjo.

Tämän päivän valituksemme kohdistuu liikennemerkkeihin ja nopeusrajoituksiin. Mehän kaikki tiedämme, että taajamien ulkopuolella perusnopeusrajoitus on 80 km/h. Siihen on sitten kaikenlaisia poikkeuksia esim. risteyksissä, koulujen, päiväkotien jne. luona eli oikeastaan nukkejärjellä ajatellen aika osuvissa paikoissa. Harva tietää, että sellaisen nopeusrajoituksen voi saada kotinsa kohdalle ihan vain tekemällä anomuksen ELY-keskukseen ja perustelemalla sen vaikka niin, että kyseisellä tieosuudella on taloja ja liittymiä. Siellä ELY-keskuksessa sen anomuksen käsittelee viranhaltija, jolle varmaan on aika yllättävä tieto, että Suomessa on edelleenkin tieosuuksia, joiden varressa on sekä asuttuja taloja että kaikenlaisia pienempien teiden liittymiä, joten hän silkasta kummastuksesta päättää 60 km/h nopeusrajoituksesta moiselle alueelle. Kyseessähän on melkein katoava luonnonvara, kyllä sellaista tulee suojella.

Ajatus on varmasti kaunis, ja anomuksen tehnyt voi nukkua luottavaisin mielin tietäessään, että juuri hänen kotinsa kohdalla ei enää hurjastella 80 km/h vaan ajetaan maltillisesti hitaampaa nopeutta. Sitä se anomuksen tehnyt ei valitettavasti muista, että mitä enemmän näitä näennäisesti turhia nopeusrajoituksia on, sitä vähemmän niitä noudatetaan. Jos vaikka 40 km mittaisella tieosuudella vähän väliä joutuu hidastamaan vauhtia siksi, että joku on keksinyt nopeusrajoitusta anoa ja toinen on virkaintoisena sen myöntänyt, niin ei se liikenneturvallisuus siitä parane. Rajoituksia noudattavat ohitetaan huoleti, sillä kiinnijäämisen riski on minimaalinen. Ei jokaisen kodin kohdalle voida laittaa liikennevalojakaan, vaikka ne miten mukavat olisivat, kun aamulla käy tien toiselta puolelta noutamassa postin. Ei edes silloin, kun liikennevalot todistettavasti vähentäisivät onnettomuuksia.