Photobucket 

Olemme juuri äsken kotiutuneet mökiltä ja istua kökötämme taas matkalaukun päällä reissutamineissamme. Pirjolla on vihreä pusero ja Zalekuan mekkokankaasta ommeltu täyskello hame, Purjolla epämääräisen vedenväriset tiukkikset ja rimpsuhelmatunika, jossa on meille puseroksi erittäin epätyypilliset puhvihihat. Tätä voi periaatteessa käyttää myös mekkona, jos olisi oikein kuuma. Onneksi ei enää ole.

Me olemme nyt sanoneet hyvästit Sulkavalle, joten syksy saa virallisesti alkaa. Olemme sanoneet heihei mökkitielle (ei sille Arttu Viskarin laulamalle vaan paljon hurjemmalle, jossa on iso ylämäki ja kaksi tiukkaa mutkaa) ja heihei mökille (siitä on kuva tuolla alalaidassa) ja heihei rannalle ja heihei laiturille. Sitten me olemme pakanneet kaikki tavaramme ja lähteneet pois.

Joskus me mietimme, onko Sulkava varmasti olemassa, vaikka me emme ole siellä. Ja joskus me olemme ihan aidosti sitä mieltä, että ei ole. Uskomme, että se kääriytyy näin syksyllä pakettiin ja on ihan hipihiljaa halki syysmyrskyjen ja talven pakkasten herätäkseen taas keväthankien aikoihin. Joku sulkavalainen voi olla eri mieltä, mutta hänenkin kannattaisi pohtia, onko sellainen olemassa, mitä ei voi haistaa, maistaa, nähdä, kuulla tai koskettaa, sillä juuri sellainen Sulkava on meille juuri nyt. Istupa arvoisa sulkavalainen alas vaikka sinne torikahvilaan niiden käsittämättömän halpojen ja makoisten leivonnaisten ääreen ja kerro, ovatko muistot totta vai sittenkin niitä asioita, jotka haluamme mielessämme kantaa.

Meistä tulee pitkillä automatkoilla melkoisia korpifilosofeja jo siitäkin syystä, että matkalla ei välttämättä näe mitään muuta kuin puita. Tarkoituksella emme sano, että metsää, sillä pusikot ja epämääräiset tietyömaiden reunukset eivät välttämättä täytä metsän kriteerejä. Osa kotimatkasta oli seikkailua kaistalta kaistalle, sillä joku oli pätkinyt vanhan tien ja tehnyt vierelle uutta, mutta jättänyt sen ihan keskeneräiseksi. Onneksi emme olleet yksin, sillä niiden punakeltaisten kaistanrajaustötsien (emme tiedä niiden oikeaa nimeä) välissä pujottelu oli ajoittain salapoliisityötä vaativa asia. Mistä sitä muuten tietää, mikä este pitää ohittaa oikealta ja mikä vasemmalta, jos ei ole neuvoa-antavia nuolia missään?

Meidän lisäksemme moni muukin näytti sanoneen kesälle hyvästit, sillä osa autoista ajeli sietokykynsä rajamailla pohjapelti maata viistäen. Tavaraa oli pakattu auto täyteen takaikkunaa myöten. Samoissa jonoissa ajeli rallikansaa, joka kaikesta päätellen kertasi näkemiään huippukuskien ajotilanteita ja teki hurjia ohituksia tai sitten muuten vain ajeli aivan takapuskurissa kiinni. Ihan vain tiedoksi: turha ohitella, kun jonossa on edessä noin tuhat autoa. Matka ei siitä ihmeemmin nopeudu etenkin kun sen jonon nopeus oli lähes sama kuin suurin sallittu sillä tieosuudella.

Nyt pitää purkaa tavarat, pestä pyykit ja aloittaa elokuu. Siinä onkin tekemistä kerrakseen.

Photobucket