Photobucket

Taas on se aika kuukaudesta, jolloin puhelimet pirisevät ja me saamme terveisiä milloin Oulusta, milloin Kuopiosta. Meille soittavat kyselevät ihan etunimellä, että mitäpä kuuluu Pirjolle ja Purjolle, joko on siellä teillä syksy pitkällä. Ensin sitä ihmettelee, että kuka kumma Niko tai Riitta meille nyt soittaa, pikakelauksella käy läpi kaikki sukulaiset ja muinaistutut, kunnes hoksaa, että sehän on kaikkien yksinäisten kotiasukkien paras kaveri eli lehtimyyjä! Helpotuksen huokaus ihan purkautuu huulilta, kun tajuaa, että sieltä ei otakaan yhteyttä muinainen satunnainen kesälomamatkatuttavuus Puumalan lossilta tai kumminkaiman luottokelvoton aikamiespoika vaan ihan harmiton kaupustelija.

Meille myydään yleensä Aku Ankkaa ja aina joskus myös muita lastenlehtiä. Tavallisesti ensin kiitellään sitä, että olemme olleet uskollisia asiakkaita jo vuosien ajan, joten meille halutaan antaa palkinto tai lahja. Tarkemmin kuunnellessa selviää, että saadakseen kolmen kuukauden lehdet ilmaiseksi pitää tilata kokonaisen vuoden lehdet tarjoushinnalla, joka sattumalta on oikeastaan sama hinta kuin tavallisesti on yhdeksän kuukauden tilausjaksolla. Aika hassua, mahtavatkohan ne siellä lehtiyhtiössä itse huomata noin hinnoitelleensa. Eikä tässä vielä kaikki, sillä lisäksi saa tilaajalahjana aidon nahkalompakon (hirmuisen ruman, sinne ei uskalla rahoja laittaa ollenkaan) tai huivin (mummomallisen, sävyt sopivat kivasti Suomen olympiajoukkoeen asuun vuodelta 1952) tai vähintään kirjan (pehmeäkantisen pokkarin, joka on täynnä krijoitusvihreitä). Lisäksi voi voittaa kamalasti rahaa tai ainakin auton. Että eiköhän laiteta tilaukseen?

Yleensä me kerromme ystävällisesti, että joko emme osaa lukea tai sitten meille jo tulee kyseinen lehti, vähän vaihdellen sen mukaan, kumpaa sanoessaan valehtelee vähemmän. Lehtimyyjän pettymys kieltäytyessämme on käsinkosketeltavaa, ja meille tulee heti paha mieli. Ajattelemme, että jossain kalseassa avokonttorissa nuoret yrittävät riipiä elantoaan soittelemalla puhelinluetteloa läpi, ja yhä uudestaan heille joko viskotaan luuria korvaan tai kerrotaan, että ei kiitos, ei meille. Sellainen työ ei tunnu kovin palkitsevalta. Olemme pahoillamme, kaikki puhelinmyyjät, mutta me emme voi ostaa joka kerta jotain, kun te soitatte. Me tekisimme konkurssin ennen kuin ehditte maksatusjaksoja kertoa.

Aina ei jaksa olla ystävällinen. Kun kaikista asetetuista kielloista huolimatta puhelin soi jo kolmannen kerran samana päivänä ja soittaja tarjoaa erityisen hyvää lehteä vain meille, tekisi mieli vähän hullutella. Kun lehtimyyjä kyselee, että mitä kuuluu, niin tulee vastustamaton halu ryhtyä oikein laveasti kertomaan, miten yksinäistä on ollut ja miten kivaa on, kun joku soittaa ja saa vihdoinkin rupatella oikein kunnolla. Pahimmillamme pohdimme, miten voisi olla luulevinaan soittajaa hyväksi tutukseen ja ryhtyä muistelemaan menneitä. Mitä tekisi provisiopalkkainen lehtimyyjä siinä vaiheessa, kun potentiaalinen asiakas uudestaan ja uudestaan palaisi muistoissaan jonnekin 70-luvun alkupuolen Kirkan ja Markku Aron keikoille eikä lainkaan suostuisi uskomaan, että soitteleva Minna ei olekaan se tummahiuksinen tyttö luokkakuvan eturivistä.

Meistä ei ole myyntitehtäviin, kirpputorillakin menetämme hermomme joka kerta, kun asiakas sotkee myyntipöytää. Nämä liivihameet voisivat silti olla vaikka työasuja, jos toimistotöihin haikailisimme. Tällä kertaa Pirjon vakosamettimekossa on neliön mallinen paikkatasku, joskus aikaisemmin olemme esitelleet pari teräväkärkistä taskumallia. Purjon mekko ei oikein tiedä, mikä olisi. Siinä on yksivärinen vuoritettu yläosa ja sotkukuvioinen alaosa. Punaisen puseron kanssa se näyttää melkein leningiltä.