Photobucket

On kesä, on koivu, on hempeät mekkoset ja katse tulevaisuuteen. Puuttuu enää Tauno Palo vai mikä se muinainen Suomi-filmien sankari nyt taas olikaan. Siis se, jota niissä mustavalkoisissa, rahisevissa ja pihisevissä mummojen iltapäiväelokuvissa aina kuikuillaan koivujen takaa.

Tänään on kerhon päättäjäiset, ja ne pidetään poikkeuksellisesti vasta iltapäivällä. Vielä aamulla voimme poseerata pihassa ruutumekoissamme. Nämä ovat varmaan maailman kätevimmät kesävaatteet: helposti pestävät, äkkiä kuivuvat, päällä nätit ja sen verran siistit, että näissä voi mennä sinne kerhon pihajuhliin, eikä ollenkaan tarvitse pelätä pitsien tai röyhelöiden sotkeentumista tai paljettien putoilemista. Pirjon mekossa on vyötäröllä kapea silkkinauha, josta selkäpuolelle saa ison rusetin. Purjon mekossa yläosa on brodyyria, niin että ihan pienesti juhlavuutta on kuitenkin mukana.

Me olemme opetelleet kerhossa lähtölaulun eskariin meneville ja sitten meillä on yksi melkein näytelmä, jossa ei tarvitse näytellä, riittää, että muistaa vuorosanat oikeaan aikaan. Purjon täytyy muistaa sanoa Villen  jälkeen "Mutta sitten hirmuinen peikko sanoi" ja Pirjo jatkaa vähän myöhemmin "Lopulta kaikki olivat syöneet vatsansa täyteen ja kävivät tyytyväisinä nukkumaan". Vähän meitä jännittää, että muistammeko varmasti, mutta kerhotäti on luvannut kuiskuttaa sieltä vierestä, jos jotain unohtuu.

On siellä muutakin ohjelmaa, mutta paras on ihan viimeisenä. Silloin annetaan jokaiselle eskariin lähtevälle ruusu ja toivotetaan hyvää matkaa elämässä eteenpäin. Ja jos me saamme valita, niin potkaisemme Kirveliä takamukseen tehostaaksemme lähtöä. Sitten ihan lopuksi lopuksi saadaan syödä kaikenlaisia herkkuja, joita jokainen kerholainen on yhteiseksi iloksi kantanut. Me viemme ainakin säkillisen suklaakeksejä ja pizzanmakuisia suolakeksejä. Ne ovat niin epäterveellisiä, että niitä täytyy tavallisesti syödä ihan salaa, mutta juhlat ovat eri asia.