Photobucket

Syysmyrsky rysäytti kerralla paljon, paljon vaahteranlehtiä alas. Viime vuonna viitsimme haravoida niitä, mutta tänä vuonna olemme siirtyneet luontonäidin oman pihanhoidon kannattajiksi. Suomeksi sanottuna olemme päättäneet uskoa, että luonnon kiertokulussa lehdet päätyvät itsekseen tasan tarkkaan sinne, missä niiden maatumisesta on eniten hyötyä. Ei ole siis tarpeen haravoida, imuroida tai muutenkaan hätyyttää lehtiä vaan antaa tuulen kuljettaa ne siihen loppusijoituspaikkaansa, jonne evoluutio on ne tarkoittanut.

Tarkastelkaapa hetkinen pihaanne, jossa lehdet saavat vallattomasti temmeltää vailla huolta haravasta. Minne puiden pudokkaat hakeutuvat? Aivan oikein - pensaiden alle, kaikenlaisiin kulmauksiin ja nurkkiin eli juuri sinne, missä kaivataan muhevaa multaa. Eivät lehdet ole jotain haitallista jätettä, josta on päästävä eroon, vaan olennainen osa ravinteiden kiertokulkua. Antakaa niiden asettua rauhassa maatumaan ja palauttamaan kaikkea tarpeellista kasvuvoimaa maahan sen sijaan, että raivoisasti keräätte niitä kasoihin ja komposteihin tai kaikkein kauhistuttavimmillaan jäteastioihin.

Luonto on osittain jo etääntynyt itsestään, sillä meillä osa viimeiseen asti oksassa roikkuneista lehdistä tunkeutuu automme konepellin alle kuvitellen, että juuri siinä tuulilasin ja metallin rajalla olisi muka tarvetta ruokamullalle.  Miten selittää tammenlehdelle, että vaikka olisi mukava ennen lopullista hapertumistaan hieman matkustella kavereitten kanssa, niin meidän autoamme ei ole tarkoitettu eläköityneiden lehtien kuljetuskalustoksi tai edes kesäkukkien kasvupaikaksi. Tosin voisi olla aika vinhaa, jos jättäisimme lehdet maatumaan ja kylväisimme ensi keväänä vaikka hajuherneitä tuulilasin reunaan. Olisi siinä poliisilla  ihmettelemistä, kun kurkkisimme muuta liikennettä hippityyliin kukkien takaa. Onko muka jossain kielletty kaikenlaisen kauniin ja tuoksuvan kasvattaminen siinä konepellin poukamassa?

Haravoinnin sijaan ulkoilimme hiukkasen uusissa haalareissamme. Malli on molemmilla sama eli kokonaan vuoritettu hupullinen nailonhaalari, jossa on valetaskut so. resorinpätkä ommeltu esittämään taskunsuuta. Purjolla on hupussa nauhakuja, Pirjolla resori. Näissä oli sopivan lämmintä vaan ei liian kuumaa, kun kipitimme ojanreunoja pitkin etsimässä aarteita. Löysimme koristekapselin (ei sovi meidän autoomme, harmi), Mäkkärin pussin ja hampurilaisen suojapahvin (lähimpään hampurilaisravintolaan taitaa olla yli 30 km matkaa, joten joku on syönyt kylmenneen aterian, yäk), epämääräisiä muovinretaleita ja kierrätyskelvottoman pullon. Melkein löysimme myös siltarummun, mutta sitten huomasimme, että se oli jo käytössä, emmekä ryhtyneet kaivamaan sitä maasta. Sille olisi varmasti löytynyt jotain käyttöä, jos se olisi ollut vapaa.