Photobucket

Vatsatauti pitää meitä pinteessään, vaikka miten taistelemme sitä vastaan heppa-asuilla. Pirjolla on hummakuvioinen yömekko ja Purjolla samasta kankaasta pyjama, paitsi että housut ovat mustat eikä niissä ole hevosesta aavistustakaan. Näissä tamineissa luulisi laukkaavan kauas mahankipristyksistä, mutta luulo ei ole tiedon väärti eli ei tässä nyt niin käynytkään.

Olemme koko päivän pötkötelleet ja haaveilleet kaikista niistä ruuista, joita emme millään halua syödä. Erittäin laihduttavaa! Sen lisäksi olemme oikein syvällisesti paneutuneet parkkihallien ihmeelliseen maailmaan. Meillä kun on kaupungissa käydessämme tapana sellaiseen automme ajatuttaa suojaan tuulelta ja tuiskulta. Jos olisimme yhtään järkeviä, emme näin tekisi, mutta koska pienikin seikkailu päivässä piristää (ja täyttää blogia), pidämme kiinni pahasta tavastamme.

Parkkihallithan ovat paikkoja, joissa autoja säilytetään. Sinne on maalattu selkeitä ruutuja, joihin ajopelinsä asetella. Siitä huolimatta melkein joka kerta löytyy joku uskalikko, jonka mielestä ajoväylä on mainio paikka pysäköidä auto ja lähteä ostoksille. Siinä sitä sitten toiset sompailevat ympäriinsä ja yrittävät löytää vaihtoehtoisen poispääsyreitin yhden vallatessa koko kulkutien. Mikä siinä on niin vaikeaa, että autoaan ei voi vapaaehtoisesti osuttaa kahden valkoisen viivan väliin vaan pitää ihan ehdoin tahdoin etsiä sellainen viivaton paikka?

Parkkihalliin ajaessaan kohtaa aika usein puomin, jonka kohdalla pitää avata ikkuna ja napata automaatista parkkilipuke. Se taas tulee leimata maksun yhteydessä ennen poistumista. Tämän luulisi olevan aika selvää, koska aiheesta löytyy pitkin hallia suuria ohjekylttejä. Ulosajoväylillä on automaatit, joihin maksettu lipuke syötetään. Ilman maksua ei ulos pääse. Kuitenkin juuri meidän automme edelle osuu kerran jos toisenkin autoilija, jonka mielestä maksaminen ja leimaaminen eivät heille kuulu. Siinä sitä sitten nökötetään jonossa odottelemassa, kun edellä ajavan auton kuljettaja uudestaan ja uudestaan syöttää maksamatonta lipuketta automaattiin, joka yhtä sinnikkäästi sylkäisee sen ulos ilmoittaen kylmin digikirjaimin, että "maksa ensin". Joskus valvomo armahtaa, ja avaa sen puomin. Joskus taas ei, ja kiukkuinen autoilija jättää menopelinsä niille sijoilleen, etsii maksuautomaatin ja palaa vihaisena takaisin.

Aina ei parkkihallien tekniikka pelaa. Muutaman kerran olemme joutuneet tilanteeseen, jossa ajorampin ovi takanamme on sulkeutunut, mutta sisäänpääsyä estävä puomi edessämme ei aukea, vaikka mitä tekisimme. Silloin pitää painaa siinä liputuslaiteessa olevaa nappia ja kertoa, mikä on ongelmana. Valitettavasti siellä valvomossa ei olla kiinnostuneita meidän oikeista ongelmistamme (kuten vaikka siitä, että on vähän nälkä tai että emme muista miten virsi 21 alkaa), vaan ainoastaan autoon ja parkkihallin puomiin liittyvistä probleemoista. No, joka tapauksessa sieltä saa avun, jos joku sattuu olemaan töissä. Jos ei satu olemaan, kannattaa katsella ympärilleen etsien sopivaa vipua, hakaa tai väännintä, jolla sen puomin saa omin somin käsin käännettyä auki ilman väkivaltaa. Tässä meistä on kehittynyt aika taitavia, sen verran usein olemme kohdanneet itsepäisiä ovia ja vihamielisiä portteja.