Photobucket

Tänään ei kokoonnu kirjallisuuspiiri, vaikka paksu opasopus onkin kuvaan mukaan otettu. Me haluamme muistuttaa, että jokaisen lapsen sisällä on pieni ihminen, ja siksi lapsille pitää olla kiltti.

Olemme kulkeneet viime viikot silmät avoinna niin kaupoissa, bussissa kuin pahamaineisissa hampurilaispaikoissakin. Kaikissa niissä olemme törmänneet lasten vähättelyyn, manipulointiin, kiusaamiseen ja kaltoinkohteluun - kaikki tämä kasvatuksen nimissä. Olemme tulleet tästä hyvin surullisiksi, ja siksi jakelemme ihan pyytämättä hyviä neuvoja kaikille neuvottomille. Lukekaa hyvät ihmiset Anna Wahlgrenin lapsikirja, sivuuttakaa sen ajatuksista 90% ja ottakaa lopusta opiksenne.

Lapsesta tulee tismalleen sellainen, kuin te väitättekin. Jos jatkuvasti toistaa, että meidän Nico-Yamppa (jostain syystä enää ei puhuta Matista tai Liisasta) on hankala, vaikea ja kiukuttelee koko ajan, niin mitäpä se Nico-Yamppa muuta tekee kuin noudattaa ääneen lausuttua toivetta ja ryhtyy oikein vaikeaksi. Tästä saimme oikein käytännön esimerkin eilen. Pieni poika istui  rauhallisena odottamassa bussia, vieressään äiti puhui kännykkään ja selitti, miten hankala kauppareissu on ollut, Weeti (nimi muutettu) kun oli koko ajan ollut tottelematon. Mitä pitemmälle äidin näennäinen yksinpuhelu lapsensa kamaluudesta jatkui, sitä lujemmin pieni jalka heilui ja lopulta potki bussikatosta. Sen sijaan, että äiti olisi neuvonut lastaan olemaan potkimatta, kertoi hän kaukaiselle puhelinkumppanilleen, että "nyt se taas tekee pahojaan, pakko ottaa karkkipäivä pois". Puhelun päätteeksi äiti sentään vaivautui puhumaan lapselleen sanoen "rauhoitu". Edes me nukkeina emme tiedä, mitä tehdään, kun rauhoitutaan - etenkään, kun oletusarvoisesti äiti oikeastaan toivoi pojan pitävän jalkansa vähän pienemmässä liikkeessä.

Näitä esimerkkejä näimme ja kuulimme kymmeniä. Milloin uhattiin viedä rättiväsynyt lapsi  yksin puolipimeään parkkihalliin autoon kiukuttelemaan, milloin sanottiin, että luvattua jäätelöä ei osteta, joska olet sitä jo tunnin kinunnut. Ihan kuin vanhempana oleminen olisi synonyymi sille, että saa keksiä tuhansia tekosyitä voidakseen kieltää lapseltaan jotain kivaa nimenomaan silloin, kun oikeastaan itsellä on kurja olo. Miettikää itse, miltä tuntuisi mennä ostamaan unelmiensa juhlamekkoa pitkän etsinnän ja sovituskierroksen jälkeen ja myyjä sanoisikin, että ei käy, olette ollut täällä liian usein sitä mekkoa kärttämässä. Voisi olla, että ihan vähän tulisi paha mieli.

Onneksi me olemme kasvatuksen ammattilaisia, sillä olemme olleet paljon tekemisissä alle metrin mittaisten kanssa ja lukeneet kokonaan tuon Walhgrenin jonkinasteiseen kulttimaiseeseenkin yltäneen kirjan. Siinä on kieltämättä aika paljon puppua (ei pidä ryhtyä tupakoimaan, vaikka Anna niin tekee, eikä lapsille ehkä ole hyväksi muuttaa tuosta vain Egyptiin, vaikka se äidistä tuntuu hyvältä idealta), mutta mukana on myös kirkkaita timanttiajatuksia. Tärkein niistä on lapsen kunnioittaminen ja kasvatuksen erottaminen kostosta.

Kylläpä taas olimme vakavina, mutta sen pienen Weetin (nimi aina vaan muutettu) surulliset silmät eivät jättäneet rauhaan. On kurjaa olla pieni lapsi, joka aina saa kuulla tekevänsä väärin, mutta jolle ei koskaan kerrota, miten tehdään oikein.

Kylmänä päivänä pukeudutaan lämpimästi. Pirjolla on vetoketjuhaalari, jossa on iloisia kissoja. Purjon haalarissa on tarrakiinnitys takana ja etukappaleessa kurkisteleva hiiri. Tätä puuvillakangasta oli ihan pieni pala, eikä siitä saanut yhtään mitään, kunnes keksimme, että se juuri ja juuri riittää etukappaleeksi, jos laitetaan raitatrikoota sivuille. Meidän mielestämme tämä oli hyvin onnistunut tilkunkäyttöidea.