Photobucket

Se on piinannut meitä jo monta yötä. Ripinää, rapinaa, rahinaa, nakerrusta, kolahtelua ja rouskutusta on kuunneltu useana aamuyön hetkenä. Syksyn myötä hiiret ovat palanneet ilahduttamaan elämäämme, mutta miksi juuri meille aina osuu yövirkkuja kotieläimiä? Ja miksi ne ovat valinneet nimenomaan makuuhuoneen seinän lenkkipolukseen? Siellä jossain koolausten, eristeiden, hirsien ja naulanpäiden keskellä on öiseen aikaan menossa sellaiset aika-ajot, että ei paremmasta väliä. Niin pienen olennon kuin hiiren jalanjäljen kuvittelisi olevan paljon hiljaisemman.

Turhaan hakkaamme seinää milloin milläkin astalolla. Hetkeksi meteli vaikenee, mutta kun kallistamme päämme tyynyyn, alkaa hipsuttelu uudestaan. Ensin varovaisesti, kuin odotellen uutta tuohtumuksenpuuskaamme, ja sitten jo reilusti ja pelottomasti volyymia lisäten. Koska uskomme vahvasti yömetelöitsijöiden varsinaisen kodin olevan jossain vintin puolella, kannoille sinne melkoisen loukkuarsenaalin pehmoisella juustolla höystettynä. Avoinna on ympärivuorokautinen hiiribaari, joten tervemenoa sinne.

Me olemme miettineet, toimiiko seinä jonkinlaisena kaiuttimena, koska hiirien aiheuttama meteli on niin kamala. Ehkä eriste estää ääniä kuulumasta huoneesta toiseen, mutta siellä eristeen sisällä syntyvä ääni satakertaistuu. Vaikka nukenjärkemme sanoo, että hiiri ei jyrsi kipsilevyä, niin painamalla korvansa ihan kiinni tapettiin voi oikeasti kuulla, miten siellä nököhampailla revitään 2 millimetrin päässä korvalehdestä levyä palasiksi. Hui ja kauhistus! Jonain yönä me kyllä yllätämme seinänsisäiset naapurimme ja jysäytämme oikein räväkän bassokompin heidän korviinsa. Pitää vain etsiä iso kaiutin ja itselle korvatulpat, jotta ei menetä omia tärykalvojaan. Siitäpä saavat kokemuksen, jonka toivoisi opettavan arvostamaan luonnonmukaista elämää väliseinässä majailun sijaan.

Olemme tänään aika väsyneitä monen yön äänisaasteesta, joten yritämme piristää päivää värikkäillä vaatteilla. Pirjolla on hedelmäinen pusero (tästä samasta kankaasta meillä oli muutama päivä sitten uimapuvut), jossa olo tulee väkisinkin iloiseksi. Purjo halusi ehdottomasti Muumimamma-mekon, joka melkein näyttää liivihameelta ja puserolta, mutta oikeasti nuo valkoiset, punapilkkuiset hihat on ommeltu punaiseen mekkoon kiinni. Muumimamma näyttää siltä, kuin haluaisi syleillä koko maailmaa. Purjo ei halua, hän ei pidä halaamisesta ollenkaan.