Helsingiss�¤

Otsikko on totisinta totta, joten jos aioitte ostaa uuden leningin kevään juhliin, olette valitettavasti myöhässä. Kävimme eilen mekko-ostoksilla (vaihteeksi ihmisten kokoa), ja monessa liikkeessä meille vakuutettiin, että juhlavaatteet ovat aivan loppumaisillaan. Jos ei heti tee ostopäätöstä, jää todennäköisesti kokonaan ilman. Tiistaina on auttamatta aivan liian myöhäistä palata puotiin, päätös olisi pitänyt tehdä viimeistään eilen.

Tiedoksi sinne pääkaupunkiin: maamme muissa kaupungeissa on aika lailla ruhtinaallisesti juhla-asuvalikoimaa vielä toukokuun lopussakin, joten jos teillä leningit loppuvat, rimpautelkaa maakuntiin ja pyytäkää sieltä täydennystä. Vakasti asiaan paneutuen: ei kannata hoputtaa asiakkaan ostopäätöstä lievällä uhkailulla tai pelottelulla. Silloin voi käydä niin, että se asiakas tekee painostuksen alaisena ostopäätöksen sijaan lähtöpäätöksen, ja jäätte sen hörhelöhelman kanssa kahden kauppaanne. Ostaja lähtee nauttimaan korvapuustin ja suunnistaa sitten sellaiseen liikkeeseen, jossa tarjotaan paljon vaihtoehtoja ja ystävällistä palvelua eikä sanallakaan mainita, että valtava leninkipula uhkaa pääkaupunkiseutua.

Olemme siis poistuneet kotoa, mikä varmaan tuosta alusta tuli jo selväksi. Koimme olevamme turisteja kotimaassaan, niin paljon uutta ja ihmeellistä matkalla kohtasimme. Ensimmäinen epätavallisuus olivat kanssamme samassa junavaunussa matkanneet noin 30 venäläiskoululaista, joiden puheensorinassa tuli oikein ulkomaalaismatkailullinen olo. Vaikka oli lauantai, joutuivat he kaikki kirjoittamaan sivun mittaisen selvityksen jostain, mistä meillä ei ole aavistustakaan. Joka tapauksessa jokainen kirjoitti kiltisti vihkoonsa, kävi sitten näyttämässä sen opettajalle ja vasta saatuaan hyväksynnän ryhtyi katselemaan maisemia. Emme usko, että moinen ikinä onnistuisi suomalaisen suunnilleen seitsämännen luokan kanssa.

Helsingissä ryntäilimme vaateliikkeestä toiseen ja saimme kokea niin valtavaa ylenkatsetta kuin ystävällistä palveluakin. Hauskin kaikista oli  hieno putiikinpitäjärouva, jonka mielestä normaalihintaiset (200 e) mekot olivat meille liian kalliita, joten hän ehdotti, että sovitukseen otettaisiin vain alennusrekin tuotteita. Harmi, hän menetti käytännössä varmat kaupat pelkällä asenteellaan. Tai ehkä vielä hauskempi oli tunnetun merkkiliikkeen myyjä, joka ei kertaakaan edes kysynyt, voisiko jotenkin auttaa vaan antoi meidän rauhassa sovittaa puodin jokaisen asun. Jätimme jälkeemme kaksi sovituskoppia täynnä vaatteita, ei tullut kauppoja sielläkään.

Löysimme lopulta juuri oikean juhlavaatteen ja ystävällistä palvelua, joten matkamme ei ollut ollenkaan turha. Seuraavalla kerralla yritämme muistaa ottaa mukaan askelmittarin, sillä edestakaista poukkoilua pitkin pääkaupunkia kertyi varmasti ainakin kymmenen kilometriä. Tänään jalat ovat kipeät! Mutta varmasti vielä kipeämmät kintut on niillä, jotka juoksivat eilen puolimaratonin. Kotimatkalla junan ikkunasta kummastelimme numerolapuilla koristeltuja ihmisiä, jotka olivat juoksemassa pitkänpitkänä nauhana kaikilla näkyvillä katuosuuksilla. Osan meni sinne, osa tänne ja osa näytti menevän ihan eri suuntaan kuin kaikki muut. Ehkä he oikaisivat? Me tajusimme vasta useamman minuutin kuluttua, että kyseessä oli joku keskimääräistä suurempi juoksukisa, niin paljon lenkkitossuväkeä oli liikenteessä. Ensin nimittäin kuvittelimme, että siinä on paikallisten alkuasukkaiden tapa viettää viikonloppua: mennään jonnekin urheilukentä laidalle, pyydetään numerolappu rintaan ja kirmaillaan kilometri tai kymmenen silkasta vapaapäivän ilosta.

Kotona vietimme pienimuotoisen kahvihetken onnellisina siitä, että emme asu pääkaupunkiseudulla. Siellä oli paljon läheisriippuvaisia ihmisiä, jotka konkreettisesti riippuivat joko läheisessään tai ainakin tämä työntämissä lastenrattaissa. Sellainen yhdistelmä ostoskadulla oli valitettavan ohittamaton. Miksiköhän sitä aina väitetään, että maalaiset eivät osaa kulkea kadulla, kun meistä nimenomaan näytti siltä, että paikalliset eivät hallitse optimaalista tilankäyttöä? Kuvassa päällämme on vielä reissuhaalarit eli Pirjolla punakirjavaa vakosamettia ja Pirjolla kuviollista puuvillaa. Hattu pitää tänä keväänä olla vaikilla fiksuilla, joten Pirjo otti auringonpaahteelta suojaavan lierihatun Purjon esitellessä enemmänkin merimieshattumallista päähinettään.