Photobucket

Tuo otsikko on olevinaan hauska sanaleikki: tässä me istumme printterin päällä ja leikimme sihteereitä. Olemme pukeutuneet pinkkiin ja violettiin, tällä kertaa  puseroissamme on Disneyn kuuluisaksi tekemiä hahmoja. Purjon paidan kuviona on se tyttö, jolla oli jotain tekemistä ruman kellonsoittajan kanssa  ja Pirjon puseroon on painettu Minni Hiiren lapsuudenkuvia. Housut meillä molemmilla ovat puuvillaa, farkkumalliset takataskuineen kaikkineen. Näissä vaatteissa voi vaikka istua lattialle ihmettelemään, miksi joku toimistokone ei toimi tai mihin se paperi taas on jäänyt juntturaan.

Eilen oli kerhopäivä ja Villen nimipäivä. Meillä on kerhossa yksi Ville, ja tapana on, että päivänsankarille aina lauletaan. Mutta eilen ei laulettu, koska Kirveli Remuaro halusi lausua onnittelurunon! Hän oli opetellut sitä koko edellisen illan, koska  on niin ahkera. 

Ennen runoa Kirveli halusi kertoa kaikille tärkeän asian. Hän kertoi siitä, mitä oli pääsiäisenä tehnyt ja mitä hänen koiransa oli tehnyt ja mitä hänen mummonsa oli tehnyt ja mitä hän itse ehkä tekee iltapäivällä. Puheesta ei tullut millään loppua. Kun kerhotäti sanoi, että olisi ehkä runon aika, niin Kirveli suuttui ja mutristi suutaan. Sitten hän käski Villen piirin keskelle, antoi kerhotädille runopaperin ja sanoi, että koska hän ei osaa lukea niin kerhotäti on hyvä ja lukee rivin kerrallaan, hän sitten lausuu sen  kauniisti.

Mutta ei se ollutkaan onnitteluruno! Se oli Peppi Pitkätossun lähtölaulu, jossa sanotaan suunnilleen niin että "me tiedämme että sä lähdet, vain koska muuta et voi". Ville hätääntyi kokonaan: ei hän halua olla lähdössä mihinkään, hän haluaa juhlia nimipäiväänsä! Ymmärtäähän tuon, Ville on joutunut muuttamaan vuoden aikana jo kolme kertaa, silloin ei välttämättä halua taas pakata uudestaan.

Itku siinä pääsi päivänsankarilta, mutta Kirvelin mielestä Ville itki ilosta. Harvoin saa kuulla niin hienoa lausuntaa ja oikeastaan Ville saisikin lähteä niin tilalle voisi tulla joku Kirvelin kaveri. Hän työnsi Villen pois piiristä ja meni itse keskelle niiailemaan joka suuntaan. Kerhotäti sai lohdutella surullista Villeä sillä aikaa kun Kirveli vaati meitä muita taputtamaan itselleen.

Me emme taputtaneet, me irvistimme. Se oli huonoa käytöstä, mutta ei kaduta yhtään. Sitäpaitsi kerhotäti ei huomannut. Lopulta Ville rauhoittui ja me annoimme hänelle lahjaksi Domino-keksejä ihan siksi, että niitä sattui olemaan eväänä ja Ville pitää niistä. Kerhotäti lupasi, että Villen ei tarvitse lähteä minnekään, mutta jos me saisimme päättää, niin Kirveli voisi muuttaa vaikka sellaiseen paikkaan kuin Ruutana.