SS107753

Apinan raivolla käymme tällä kertaa aiheemme kimmppuun. Olemme vallan sopivasti pukeutuneet tunnekuohumme mukaisesti eli Purjolla on marakattiliivihame, jonka kangas on varta vasten hankittu kangaskaupasta nimeltä Wexler. Raitahaalari on Marimekkoa. Purjo intti aikansa ja sai kuin saikin tahtonsa läpi eli velourmekon, jonka kangas olisi voitu ostaa ihan oikeasta kaupasta vaan eipä ostettukaan. Se on joskus hankittu Huutonetistä jonkun isomman kangaspaketin yhteydessä. Harmiksemme sitä riitti vain yhteen ainoaan liivihameeseen.

Tänään soluttauduimme tai oikeastaan epähuomiossa ajauduimme suljettuun tilaisuuteen, jossa keskusteltiin ensi viikolla alakoululaisille ojennettavista kannustimista. Nykyisinhän ei enää stipendiä anneta luokan parhaalle oppilaalle kiitokseksi ahkeruudesta, viitsimisestä, jaksamisesta ja motivaatiosta vaan muotia on palkita niitä oppilaita, joita suurin osa luokkakavereista ei ikimaailmassa arvaisi stipendin arvoisiksi.

Vanhaan hyvään ja turvalliseen aikaan koulu antoi kannustinrahaa siitä, että oppilas oli kunnialla käynyt koulunsa. Todistuksesta löytyi runsaat määrät luokan keskiarvon ylittäviä numeroita ja saattoipa oppilas olla osoittanut harrastuneisuuttaakin jollain koulutyötä sivuavalla vapaa-ajanviettotavalla kuten savikiekkoammulla tai harmonikansoitolla. Toista on nyt. Tämän päivän stipendinsaajat ovat "iloisia luokkakavereita", "sinnikkäitä sählynpelaajia", "siistejä järjestäjiä" tai "epäitsekkäitä ahertajia". Läksyistä tai oppimisesta ei puhuta enää mitään, nyt hymistellään kaikenlaisilla kutakuinkin toisarvoisilla perusteluilla.

Mielessämme käväisi, että eikö edes koulu enää arvosta sitä, mitä koulussa oli tarkoitus oppia eli niitä kouluaineita. Oletusarvoisesti kun jokainen oppilas on siisti ja ahkera, ei kai siitä pidä erikseen stipendiä antaa. Kuulemme jo lukijoiden huokailevan, että eivätkö Pirjo ja Purjo tiedä, että koulussa opetellaan sosiaalisuutta, ryhmässä toimimista ja yhteiskuntakelpoisiksi kansalaisiksi kasvamista eikä vain jakokulmia ja tunnistamaan ketun jalanjälkiä. Tiedämme toki, mutta miksi sitten ei palkittaisi niitä, jotka ovat muiden huomioonottamisen saralla saavuttaneet tavoitteet parhaiten. Miksi kehitellä kaikenlaisia teennäisiä syitä, joista sokea Reettakin vasemmalla kuurolla korvallaan huomaa, että näissä ei ole mitään tolkkua.

Kyllä me siellä salaa vakoillessamme oivalsimme, että ensin valitaan luokalta se oppilas, jolle kannustava stipendi halutaan antaa, ja sitten keksitään kutakuinkin julkaisukelpoinen syy. Jostain kummallisesta syystä sitä parasta oppilasta ei halutakaan palkita, koska kaikilla ei ole mahdollisuutta olla parhaita ja on epäreilua antaa huomionosoitus sille, joka sen on jo hyvinä koenumeroina saanut (me luulimme, että koenumerot tulivat osaamisesta, mutta opimme nyt sen, että ne ovatkin opettajan antamia palkintoja). Pitääkö silti kevätjuhlassa tai muussa vastaavassa tilaisuudessa varta vasten osoittaa koko luokalle, että koulu ei erityisemmin piittaa niistä, jotka tekivät läksynsä ja lukivat kokeisiin. Ehei, koulu ojentaa rahakuoren sille, joka hieman häiriköi, silloin tällöin unohti läksyt ja aika usein jätti ryhmätyöt muiden hoidettaviksi, koska netissä surffailu oli lystimpää.

Jos ei haluta palkita luokan parasta, joka kuulemma joka vuosi olisi sama oppilas, niin miksi ihmeessä ei sitten palkita sitä, joka on sinä vuonna paras matematiikassa, historiassa, maantiedossa tai jossain muussa vastaavassa yksittäisessä aineessa. Jos pelkällä numeroarvioinnilla ei saada vertailua tehtyä, voitaisiin tutkailla oppiaineeseen liittyvää harrastuneisuutta ja innostusta ja motivaatiota. Silloin se suunnilleen keskimääräinen, mutta jossain aineessa kympin oppilas saisi stipendin, jonka luokkakaveritkin oivaltavat juuri hänelle kuuluvan toisin kuin nämä nykyiset "säälistipendit" joita ojennetaan "nätistä hymystä" ja "kivoista jutuista". Jalo kilvoittelu olisi reilumpaa, kun jo syksyllä olisi selvää, millä mittareilla oppilaita arvioidaan ennen rahakuoren ojentamista.

Toisaalta me olemme tämän vakoiluviikkomme aikana oivaltaneet, että työpaikoilla on käytössä vähän samanlainen näennäissatunnainen stipendisysteemi, joka myös henkilökohtaisena palkanlisänä tunnetaan. Parasta palkkaa ei saa se, joka tekee työt hyvin ja ahkerasti vaan se, joka osaa parhaiten kätkeä sen, että ei tee mitään, ei siis virheitäkään. Ensin valitaan se, jolle on varaa antaa henkilökohtainen lisä ja sitten keksitään syyt lisän maksamiselle.