Photobucket

Hissit ovat siitä mukavia, että ne melkein aina tottelevat meitä. Riittää, että painaa nappia ja kas - hissi lähtee juuri siihen suuntaan kuin toivoimme. Joskus se ottaa matkalla mukaan muita matkustajia, mutta yleensä saamme nykyisin matkustaa hississä ihan yksinämme, sillä portaiden ravaamisesta on tullut melkein kansallisurheilu. Sitä kutsutaan arki- tai hyötyliikunnaksi. Me kutsumme sitä turhaksi ajanhukaksi.

Olemme vannoutuneita hissinkäyttäjiä ja sitä mieltä, että ei hissejä ole turhaan luotu. Tässä luomisessa käytettiin tosin välikappaleena insinöörejä, sillä Luojalla ei oikein ollut aikaa siinä seepranraitoja ja pantterinpilkkuja pohtiessaan miettiä, että millainenko olisi se hissi. Siksi hän antoi koko kehittelytyön insinööreille, jotka ovatkin vuosien saatossa tehneet vaikka miten monta erilaista variaatiota aiheesta.

Erityisesti rakastamme sellaisia vanhanaikaisia verkkohissejä, joissa  hissikorin oviseinä on niin ilmava, että kerrosten väliin jumahtaneessa hississä ei happi pääse ihan heti loppumaan ja apuakin voi huudella portaissa kulkijoilta. Toisaalta niissä on yleensä sellainen veikeä liukuportti, joka lävähtää äänekkäästi levälleen, jos ei pidä varaansa ja varovaisesti sulje ovea. Siksi niiden naapuriystävällinen käyttö edellyttää pientä totuttelua.

Seuraavaksi eniten pidämme oikein isoista tavarahisseistä. Tosin niitä ei tavallisesti saa käyttää henkilökuljetuksiin, mutta ei se mitään, joskus sinne voi pujahtaa henkilö ja toinenkin väittämään, että ei huomannut kissankokoisin kirjaimin raapustettua kylttiä henkilöiden kyytimiskiellosta. Näissä hisseissä on se ongelma, että jo astuu ulos väärässä kerroksessa, voi eksyä kokonaan. Rakennuksissa kun ihmisten ja tavaroiden kuljetukset yritetään kovasti pitää erillään toisistaan.

Kaikki muutkin hissit ovat ihan mukavia, kunhan me saamme painaa sitä kerroksenvalintanäppäintä. Tiedämme, että jokainen lapsi palaa halusta  käyttää lapsivaltaansa eli painella niitä napiskoja, mutta siitä huolimatta ojennamme etusormemme ja vakuuttavan vakaasti määräämme toivotun kerroksen. Jos ei ole ripeä, saa jäädä itsekseen valittelemaan. Mikään ei ole niin häiritsevää kuin lapsi, joka haluaa painaa hissin nappuloita, mutta ei sitä tee, koska ei tunne numeroita. Ehkä lapsiystävällisiin hisseihin  pitäisi laittaa numeroiden sijaan kerroksia kuvaavat kuvat tyyliin kellari on myyrä, ykköskerros lammas, kakkonen lehmä, kolmonen orava jne. Silloin sitä voisi  sanoa sille lapselle, että "lehmäkerrokseen, kiitos". Meidän tuurillamme se tilapäinen hissipoika olisi kaupunkilaislapsi, joka painaisi napakasti lammaskerroksen nappia ja niin sitä hurahdettaisiin ihan väärään paikkaan.

Näin pitkään teidän piti lukea ennen kuin pääsimme varsinaiseen asiaan eli saako hississä puhua muille. Siellähän ollaan pahimmillaan kuin sillit suolassa, jos tällainen vanhakantainen ilmaisu hyväksytään. Eli ollaan niin lähekkäin, että tulee melkein vastustamaton halu sanoa jotain älykästä kuten vaikka "verotoimisto on kolmannessa kerroksessa" tai "voisiko joku siellä ovella väistää, että pääsen näiden rattaiden kanssa". Yleensä saa vastaukseksi mulkaisun aivan kuin olisi uutta ja ihmeellistä, että hissimatkustajista pääsee ääniä. (Joskus pääsee myös hajuja, mutta ei meistä, sillä oman empiirisen selvityksemme mukaan jotkut suorastaan virittävät hississä ja muissa umpioissa takalistonsa ilmastointiräppänät apposen avoimiksi kiusatakseen hajupommeilla läheisiään, koska se on muka hauskaa. Alamittaisia aivotoiminnaltaan ovat moiset suolikaasujen päästelijät.)

Liika puhuminen aiheuttaa vaivaantuneen varpaidentarkastelusession. Joskus kokonainen hissikorillinen väkeä on viettänyt melkein hiljaiseen hetkeen verrattavan tuokion, kun joku hissietikettiä tuntematon on mennyt  kommentoimaan vaikka säätä. Kaupan kassalle voi puhua ilmoista, mutta ei vieraille ihmisille hississä!

Vaatepuolella meillä on tällä kertaa pitsisukkahousut ja söpöt tunikat. Purjolla on kukallinen velourtunika ja Pirjolla yhdistelmä kukkakangasta, vaaleanpunaista collegea ja Hello Kitty -aplikaatiota.