Photobucket

 Me saimme ison kimpun suomalaisia tulppaaneja suoraa Kangasalta. Näillä oli joku hieno nimi ja joku erityinen värikin, mutta koska emme ole synnynnäisiä floristeja, emme mitenkään muista niitä. Pääasia on, että näistä on meille ihan hurjasti iloa ja riemua.

Tosin jos me saisimme päättää, olisi tulppaaneillakin vieno tuoksu. Jostain syystä osalla kukista on oma ominainen hajunsa, kuten vaikka kieloilla ja ruusuilla ja jouluisella narsissilla, osasta taas ei ilmaan irtoa yhtäkään tuoksuhippusta, vaikka miten kävisi nenäänsä tunkemassa kiinni kukkaan. Nämä tulppaanit ovat juuri sellaista hajutonta lajiketta, joista on iloa vain silmille eikä nenälle ollenkaan. Harmillista. Meistä olisi mukavaa, jos kodissamme leijailisi joku tulppaaneille ominainen vieno tuoksupilvi, joka kertoisi monen metrin päähän, että täällä on maljakossa kauneutta.

Kaikissa kodeissa on muuten oma ominaistuoksunsa. Meillä leijailee aina joskus pullan ja joskus popcornien haju, mutta se perustuoksu on jossain pesuaineiden, pölyn, pöydälle kerrostuneiden sanomalehtien ja pohjaanpalaneen kahvin välillä. Ompelijamme kun unohtaa turhan usein sen viimeisen kupillisen keittimeen hautumaan ja lopputulos on ... karstainen. Joskus meillä tuoksuu myös kuolleelta hiireltä, vaikka varsinaiset vainajat ovatkin todennäköisesti jossain ulkokuistin alla eivätkä missään näköetäisyydellä. Ja lauantaisin meillä voi aistia grillimakkaran epäterveellisen aromin.

Meillä on täällä myös varsinaisia epätuoksuja, jotka eivät koskaan saa pilata kotimme ilmaa. Ehdoton inhokki on sienikastikkeen karski katku, joka ehdottoman varmasti ajaisi meidät maanpakoon. Sen lisäksi olemme aika varmoja, että meillä ei ikinä pääse haistelemaan jalkahikijuustoa tai hapansilakkaa. Sen sijaan olisi mukavaa, jos aina tuoksuisi vastasahatulta puulta ja vesiohenteiselta maalilta, mutta valitettavasti ne merkitsevät yleensä remonttia eikä jatkuvassa sisustusprojektissa jaksa asua. Mutta voisihan sitä aina lauantaina maalata laudan tai pari ja sahata niistä muutaman pätkän vain siksi, että saisi taloon mukavan tuoksun. 

Photobucket

 Purjon mekossa on kukallista puuvillaa vuodelta kirves ja kivi eli todennäköisesti siltä ajalta, kun Kekkonen vielä oli presidentti. Yksiväriset osat ovat paksua trikoota. Huomatkaa hihansuiden huolittelussa käytetty kukkakangaskaitale.

Photobucket

Pirjon mekosta on armottoman huono kuva, mutta se on siis asu, joka yrittää esittää olevansa pusero ja röyhelöolkainesiliina, mutta on oikeastaan yksi ainoa vaate. Puserolta näyttävä mansikkakangas on oikeastaan mekon yläosa ja sen edustaan yli olkapäiden on ommeltu helmakankaasta poimutetut olkaimet.