Photobucket

Olemme viettäneet koko päivän kaikkien tapojemme vastaisesti ulkona. Tätä ei tapahdu usein, ja tulemme välttämään moista happimyrkytykseen johtanutta toimintaa mahdollisuuksiemme mukaan. Ensin meidän tosin piti mennä MLL:n kirpputorille myymään vaatteitamme, mutta sitten tulimme järkiimme: miksi viettää kaunis sunnuntai vaatepinojen keskellä selittelemässä, että emme anna alennusta äärimmäisen halvasta 50 snt maksavasta prinsessamekosta edes silloin, kun ostajaehdokas moittii asua käyttökelvottomaksi. Minkä me sille voimme, että jonkun nukke ei jaksa arkena pukeutua juhlavasti.

Niinpä suuntasimme ulos. Asuvalinta on kerrankin asiallinen eli ns. välikausihaalari. Näissä on molemmissa tuulenpitävä pintakerros ja lämmin vuori. Huppu varmistaa sen, että päätä ei palele. Purjon haalarissa on rintamukseen aplikoituna karhuherra Paddington, mutta kuva on harmillisesti otettu niin, että sitä ei näy. Ja katsokaa: meillä on kerrankin sukat jalassa!

Me olemme ihan vähän haravoineet ja ihan vähän huiskineen jo haravoituja lehtiä ympäriinsä. Sen lisäksi olemme keränneet kaikki loput kesätavarat varastoon, siis sellaiset kuin puutarhakalusto ja hiekkasanko ja ulkoruokintakaudella olleet sisäkukat. Ne on nyt siirretty karenssiin kuistille häätääksemme niistä loputkin etanat ja totuttaaksemme ne hiljalleen sisätilojen lämpöön. Ehkä niille pitäisi syöttää joku hämähäkkikuuri aivan kuin kissoille madotus, jotta pääsisimme eroon myös kaikista niistä ötököistä, jotka kesän aikana ovat asettuneet kliivioihimme.

Ulkona olemme pitkästä aikaa kuunnelleet luontoääniä. Yksi ärsyttävimmistä on tammenterhojen putoaminen peltikatolle. Uskomme, että se on vielä kamalampaa kuin perinteinen vesipisarakidutus (siis se, jossa joutuu kuuntelemaan vuotavan vesihanan ääntä eikä asialle voi tehdä mitään, tip - tip - tip - tip). Tammenterhot kun eivät putoile mitenkään säännöllisesti vaan täysin omia aikojaan, aivan sattumanvaraisesti. Välillä niitä suorastaan ropisi, välillä oli aivan hiljaista. Sellaisina hiljaisina hetkinä sitä virittyi odottamaan seuraavaa napsahdusta tai paukahdusta, ja lopulta oli jo suorastaan tuohtunut siitä, että mitään ei kuulunut. Kunnes juuri kun oli keskittynyt johonkin aivan muuhun, kuului karmaiseva pamaus jonkun oikein innokkaan terhon paiskautuessa ränninreunaan. Luonto on salakavala veijari!