Aina joskus kangaskasasta osuu käteen räsynpalanen, jota katsellessaan hämmentyy täysin. Miksi kukaan on halunnut tehdä tätä oikein rumaa kangasta? Nytkin Purjon haalarissa on kuvioina gorilloja tai paviaaneja tai muita apinaeläimiä huiskimalla käsillään vimmatusti. Painokuvion suunnittelija ei ole halunnut antaa nimeään julkisuuteen, ja me ymmärrämme häntä täysin. Mekään emme haluaisi kenenkään tietävänä, että joskus puhelimessa puhuessamme olisimme siinä kaikenlaista lehdenlaitaan piirrellessämme epähuomiossa onnistuneet luomaan jonkun tällaisen hahmon, josta ei ole mitään kaunista sanottavaa. Annoimme kuviolle nimen ugalabugala, koska siinä kiteytyy koko hirmuisuus.

Pirjon haalarin värit ovat kuin siitä vesiväripiirroksesta, joka tehdään aivan viimeisenä pensselinkasteluveden ollessa jo melkein harmaata. Näin likaisia sävyjä löytää harvoin, emmekä oikein ymmärrä, miksi ne meitä vainoavat. Ehkä ompeluhuoneemme kaapit ovat sellaiset, että niihin kauniisti laskostettu kirkasvärinen kangas löytyy lopulta ruttuisena ja sameaksi värjääntyneenä jostain nurkasta. Tosin kaikkiin kankaisiin tämä ei päde, osa pysyy juuri samanlaisena kuin ostettaessa, mutta voihan olla olemassa erityisiä kapinoitsijakankaita, jotka käyttäytyvät miten sattuu. Trikoo kadottaa joustavuutensa ja viskoosi heittäytyy niin ryppyiseksi, ettei sitä suorista silitysrautakaan.

Jos näistä haalareista nyt jotain hyvää pitää sanoa, niin ompelijamme on hiljalleen oppinut kiinnittämään vetoketjut aika asiallisesti. Raidat osuvat kohdalleen eikä ryppyjäkään ole häiriöksi asti. Tosin tässä toteutuu joku ruman kankaan laki eli joka kerta kun ompelijamme yrittää tosissaan ja vakavissaan saada aikaan jotain unelmaista kauniista kankaasta, ei se onnistu ensiyrittämällä eikä yleensä toisellakaan. Vasta monen kokeilun ja purkamisen jälkeen syntyy kutakuinkin siedettävä lopputulos. Toista on näiden kamalien kuosien kanssa, näiden ompelu sujuu kuin foxtrott eli kaikki onnistuu kerralla. On se niin väärin.

Pahinta näissä rumissa kankaissa on se, että ne kasvavat pituutta odotellessaan pääsyä ompelupöydälle. Sievät ja somat kankaat pysyvät tismalleen siinä koossa, jossa ne ostettiin, mutta myrkynvihreät, sinapinkeltaiset, kamalakuvioiset ja äklöttävänärjyisät pitenevät varastoituina ainakin 10 cm kuukaudessa. Kerran ompelijamme yritti kerätä kaikki henkisiä näppylöitä aiheuttavat kankaat isoon jätesäkkiin viedäkseen sen kierrätykseen, mutta ryhtyi sitten hurjasti säälimään säkin vastaanottajaa. Ei olisi helppoa sanoa kiitos siinä vaiheessa, kun olisi kurkistanut säkkiin ja nähnyt vaikka tätä gorillakuosia kolme metriä. Itkuhan siinä olisi päässyt.

On olemassa ongelmajätteitä ja näköjään myös ongelmakankaita. Toisaalta periaatteessa laadukasta materiaalia ei saisi heittää hukkaan, joten pohdimme illat pitkät, miten hävittää ne kankaat, jotka ovat majailleen viidettä vuotta ompeluhuoneen hyllyillä päätymättä mihinkään tarkoitukseen. Ei kai niitä matonkuteiksikaan sovi leikellä? Tosin nämä haalarit alkavat olla jo aika lähellä ympäristörikosta, joten muutama tällainen lisää ja joudumme pakoilemaan viranomaisia.